Avainsana-arkisto: autoteollisuus

Miten löytää työlle tekijänsä, miten tekijälle palkanmaksaja: neljä näkökulmaa

Suomessa on uusimman tilaston mukaan 337 200 ihmistä vailla työtä. Samaan aikaan eri firmoissa, eri aloilla ja maan eri osissa olisi työtä tarjolla, jos sille löydettäisiin sopiva tekijä. Ongelmaan työpaikkojen ja työntekijöiden saamisesta kohtaamaan toisensa on esitetty ja esitetään useita selityksiä ja ratkaisuja.

  • Työvoimatoimistossa oli kesäkuussa tarjolla 60 600 avointa työpaikkaa.
  • Työttömiä työnhakijoita kesäluussa oli 337 200.
  • Tilastokeskuksen kansainvälisesti vertailukelpoinen työttömyysaste oli 9,2 prosenttia.

Ohessa on neljä näkökulmaa miettimisen pohjaksi ja keskustelun jatkoksi.

1. Diplomi-insinööri Kimmo Puolitaival nimitettiin Varsinais-Suomen ely-keskuksen johtajaksi keväällä. Puolitaival aloitti valtiolla vuonna 2003. Vuoden 2013 alusta hän johti maakunnan te-toimistoa.

”Vanhoja ammatteja pyyhkiytyy maailmankartalta”

– Ylivoimaisesti paras ratkaisu kohtaanto-ongelmaan on saada talous kääntymään kasvuun. Jos saadaan työllisyysaste nousuun ja työttömyys laskuun, se automaattisesti lyhentää työttömyysjaksoja, työn kysyntä lisääntyy ja myös kohtaanto-ongelma pienenee.

– On puhuttu, että aika lyhyellä aikavälillä jopa puolet nykyisistä ammateista katoaa. Uutinen on radikaali, jos ajatellaan koulutusjärjestelmää.

– Työttömän kyky myydä omaa osaamistaan on tärkeä elementti työnhaussa. Nuorten ja yli viisikymppisten työttömyysjaksojen suuri pituusero saattaa osin selittyä sillä, että nuoret ovat taitavampia myymään omia taitojaan, kun ovat sitä jo joutuneet tekemään. Ikääntyneelle työttömälle on vieras ajatus lähteä tuotteistamaan omaa osaamistaan.

2. 12 vuotta putkiasentajana telakoilla ja teollisuudessa työskennellyt Janne Vainio on Metallityöväen liton Varsinais-suomen ja Satakunnan aluejärjestön puheenjohtaja vuodesta 2009.

Ilman koulutusta menee etumatka”

– Tilanne on mennyt sellaiseksi, että kun vuokrafirma saa asiakkaalta toimeksiannon, on täysin poissuljettu, että firma itse kouluttaisi. Aina pitää olla valmis ammattilainen. Aiemmin oli firmoja, jotka kantoivat itse vastuutaan siitä, että heillä oli riittävästi osaavaa työvoimaa. Väkeä koulutettiin koko ajan.

– Silloin kun tarvitaan työvoimaa paljon, pitää yrityksen itsensäkin ottaa riskiä ja kantaa vastuutaan kauempaa tulevien työmatkaliikenteestä ja asumisesta työviikkojen aikana.

3. HR-asiantuntija Tomi Salon työpaikka on uudessakaupungissa autotehdasta pyörittävällä Valmet Automotivella henkilöstöhallinnon asiantuntijana.

”Alue kaluttu jo tyhjäksi”

– Uudessakaupungissa ei ole juuri vapaita vuokra-asuntoja. Kaikki eivät ole valmiita ostamaan omaa. työssäkäyntialueella ei ole julkista liikennettä, joka sopisi meidän kolmivuororytmiimme.

– Puoli vuotta on käyty keskusteluja yhteistyössä työnantajan, kuntien, ministeriön ja viranomaisten kanssa siitä, miten positiivinen rakennemuutosongelma ratkaistaan.

– Työnhakijoille on kerrottu, että enempää ei pystytä tässä vaiheessa lupaamaan kuin se, mikä on asiakkaan kanssa sovittu, eli että yhteistyö jatkuu vuoden 2016 loppuun. Tarkoitus on tehdä uudessakaupungissa autoja senkin jälkeen.

4. Vuonna 1965 syntynyt Atso Vainio on Uudenkaupungin kaupunginjohtaja syksystä 2012.

”Miten osaamme auttaa niitä, jotka eivät nyt työllisty”

– Kun jollekin alueelle tulee paljon uusia työpaikkoja, se ei tarkoita, että kaikki siellä työttömänä olleet työllistyisivät tehtaalle, osa kylläkin.

– Keskeistä on nyt, että mahdollistetaan työmatkaliikenne julkisilla kulkuneuvoilla.

– Työmatkaliikenteen lisäksi kyse on, miten mahdollistetaan tilapäisasuminen.

 

Lue koko artikkeli painetusta lehdestä.

Lähde: Demokraatti Elokuun erikoisnumero 28.8.2014

Harvinaista herkkua: Nyt haetaan töihin 150 uutta ihmistä – neljän viikon koulutuksen jälkeen vakituinen työ

Harvinaista herkkua nyky-Suomessa: töitä tarjolla!

Uudenkaupungin autotehdasta pyörittävä Valmet Automotive kertoi tiistaina käynnistävänsä tänään rekrytointikampanjan, jolla haetaan 150 henkeä töihin.

Tänään käynnistyvä rekrytointi on jatkoa kesä-heinäkuun kampanjalle, jolloin autonrakentajien määrää lisättiin 150:lla. Tämän rekrytointikierroksen jälkeen Uudenkaupungin tehtaalla työskentelevien autonvalmistuksen ammattilaisten määrä on puolentoista vuoden aikana kasvanut noin 700 henkilöllä.

Helmi- ja kesäkuussa alkaneiden rekrytointikierrosten myötä autotehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 1000 autonrakentajaa sekä 300 toimihenkilöä.

”Lisäämme henkilöstömme määrää portaittain tuotantomäärien suunniteltua lisäystä vastaavasti. Odotamme edelleen runsaasti hakijoita niin Uudenkaupungin lähiseuduilta kuin ympäri Suomea, sillä rekrytointimme ovat saaneet runsaasti positiivista huomiota ja yhteistyömme työvoimaviranomaisten kanssa toimii erinomaisesti”, kertoo tiedotteessa Valmet Automotiven HR-asiantuntija Tomi Salo.

Uudet autonrakentajat saavat neljän viikon koulutuksen tehtäviinsä. Hyväksytysti suoritetun rekrytointikoulutuksen jälkeen Valmet Automotive tarjoaa vakituisen työn autotehtaan hitsaamossa, maalaamossa tai kokoonpano-osastolla.

Maanantaina työministeri Lauri Ihalainen (sd.) kutsui työrukkasen koolle avaamaan Valmet Automotiven rekrytoinnin pullonkauloja.

Lähde: Talouselämä

Valmet pestaa satoja mersu-rakentajia Uuteenkaupunkiin

Valmet Automotive aloitti keskiviikkona rekrytointikampanjan, jolla täytetään noin 300 uuden autonrakentajan ja toimihenkilön tarve. Työpaikat tulevat Mercedes-Benzin A-sarjan autojen valmistukseen Uuteenkaupunkiin. A-sarjan tuotantoa laajennetaan siirtymällä suunnitelman mukaisesti kahteen vuoroon.

Daimler AG:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaan suunnitelma on valmistaa yli satatuhatta A-sarjan autoa Uudessakaupungissa vuosina 2013–2016. Tuotanto käynnistyi elokuussa 2013, ja valmistusmäärät ovat kasvaneet nopeasti.

Uudet autonrakentajat saavat neljän viikon koulutuksen tehtäviinsä. Rekrytointikoulutuksen jälkeen he aloittavat vakituisen työn autotehtaan hitsaamossa, maalaamossa tai kokoonpano-osastolla.
Valmet Automotiven HR-asiantuntija Juha Laitala uskoo, että autojen rakentamisesta kiinnostuneita löytyy riittävästi.

”Viime kesän rekrytointikampanjamme oli menestys, saimme yli 700 hakemusta. Uskon, että tarjoamamme paikat herättävät tälläkin kertaa erittäin runsaasti kiinnostusta. Kerromme työpaikoistamme sosiaalisessa mediassa, ilmoituksin ja tapahtumissa. Lisäksi alueen työ- ja elinkeinotoimistot ovat tiiviisti mukana rekrytoinneissa.”

Työstä kiinnostuneiden on mahdollista tulla juttelemaan työnantajan kanssa Uudessakaupungissa järjestettävillä pestuumarkkinoilla 14.3.2014. Tapahtumaan järjestetään yhteiskuljetus Turusta ja Raumalta. Lisätietoa avoinna olevista tehtävistä löydät TE-palveluiden sivuilta.

Lähde: Turun Sanomat, 26.2.2014

Valmet Automotive irtisanoo 30 työntekijää

Autoja valmistava Valmet Automotive irtisanoo 30 työntekijää Suomessa. Vähennykset koskevat toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä. Irtisanomiset kohdistuvat erityisesti Uudenkaupungin autotehtaaseen.

Irtisanomisten lisäksi yhtiö lomauttaa 39 työntekijää toistaiseksi. Yhtiö perustelee irtisanomisia projektien työkuorman vähentymisellä ja toiminnan uudelleenjärjestelyillä.

Yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarpeeksi arvioitiin 95 henkilötyövuotta. Valmet Automotiven palveluksessa on noin 300 toimihenkilöä. Kaikkiaan yhtiö työllistää Suomessa noin 850 työntekijää.

Lähde: Turun Sanomat, 21.11.2013

Valmet Automotive aloittaa toimihenkilöitä koskevat yt-neuvottelut

Uudessakaupungissa autoja valmistava Valmet Automotive aikoo vähentää toimihenkilöitään.

Yhtiön mukaan työmäärä on vähentynyt muun muassa suunnittelutehtävissä, vaikka autotehtaalla menee nyt hyvin.

– Useimmat projektimme ovat asiakasprojekteja, ja asioita on saatu valmiiksi, kertoo viestintäjohtaja Teija Åhlman.

Valmet Automotiven palveluksessa on Suomessa noin 300 toimihenkilöä ja 550 autonrakentajaa. Yhtiössä arvioidaan, että toimihenkilötyö on vähentynyt noin 65 ihmisen työpanoksen verran. Yt-neuvottelut alkavat ensi viikolla.

Valmet Automotive kertoi hiljattain, että se on ryhtynyt valmistamaan yli 100 000 kappaleen tilausta Mercedes-Benzin A-sarjan autoja. Lomautetut autonrakentajat on kutsuttu töihin, ja tehtaalle aiotaan ensi vuonna palkata lisää väkeä.

Lähde: Turun Sanomat 17.9.2013

Mersut työllistävät Uudessakaupungissa

Mercedes-Benzin A-sarjan valmistus on käynnistynyt Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa. Valmistussopimuksen mukaan Valmet Automotive valmistaa yli 100 000 A-sarjan autoa vuosina 2013–2016

Mersujen tuotanto työllistää autotehtaan koko nykyisen tuotantohenkilöstön. Lisäksi yhtiö rekrytoi noin 300 uutta autonrakentajaa vuosien 2013–2014 aikana. Tehtaan henkilöstöä on koulutettu A-sarjan valmistusta varten useita kuukausia. Noin 100 henkilöä on käynyt opiskelemassa tuotantotekniikkaa ja työmenetelmiä Mercedes-Benzin tehtaalla Rastattissa.

Lähde: Turun Sanomat, s.16, 2.9.2013

Uudenkaupungin autotehdas jatkaa lomautuksia

Valmet Automotiven tuotannon lomautukset jatkuvat syksyn kuluessa. Alkuvuodesta Uudessakaupungissa lomautettiin toistaiseksi noin 250 henkilöä tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Lisäksi lomautukset koskivat määräaikaisesti vajaata 500 auton valmistajaa.

– Nyt lomautukset koskevat noin 500 henkeä ja ne ajoittuvat syksyn sekä loppuvuoden kuukausille, kertoo viestintäjohtaja Teija Åhlman Valmet Automotivelta.

Syy on sama kuin keväällä: hybridiurheiluauton Fisker Karman heikko myynti maailmalla. Myynti- ja sitä kautta tuotantomäärät ovat pysyneet eri lähteiden mukaan pieninä. Tarkkoja myyntilukuja ei ole julkisuuteen vuodettu. Uudenkaupungin autotehtaalla ei ole kuitenkaan painettu tuotantoa kokonaisuudessaan alas.

Suunnittelussa ja tuotannossa valmistellaan kovaa vauhtia Mercedes-Benzin A-sarjan tuloa Uuteenkaupunkiin. Samoin valmisteluvaiheessa on venäläisen Marussia Motorsin urheiluauton valmistuksen käynnistäminen.

– Kuten aiemmin, turvaudumme myös nyt lomautuksiin, emmekä missään nimessä irtisanomisiin. Uudet sopimukset takaavat työllisyyttä lähivuosina ja haluamme aidosti pitää kiinni osaavista autoalan ammattilaisista, Åhlman painottaa.

Valmet Automotive etsii tuleville vuosille lisää työntekijöitä Uuteenkaupunkiin. Haussa on niin tuotannon kuin toimihenkilöpuolenkin osaajia.

LUE LISÄÄ TORSTAIN TURUN SANOMISTA

Lähde: Turun Sanomat 29.8.2012

Uudemmat artikkelit »