Kumpaa käyttäisi työnhaussa – mato-onkea vai verkkoa?

Kalastus ongella: Koukkuun asetetaan syötti, heitetään koukku kohoineen veteen, odotetaan ja seurataan kohon liikkeitä kunnes kala tulee onkeen. Lähde: kalassa.net

Möin lehtiä kolme viikkoa runsaat 20 vuotta sitten. Jo tuossa ajassa opin lehdistä, ihmisistä ja itsestäni, mutta ennen kaikkea myynnistä.

Itselle jokainen puhelu oli hermostuttava, alkuhengittelyä vaativa toimitus, johon ladattiin suuret toiveet. Puhelu päättyi riemuun tai mahalaskuun, useimmiten jälkimmäiseen. Se oli kaikki tai ei mitään. Eräs ystävällinen nainen huokaisi pitkän puhelun päätteeksi: ”Sinä voitit, tilataan sitten!” Kiva juttu, mutta Yksi kortti kerrallaan -taktiikka ei juurikaan lihottanut tilipussia.

Erityisesti mieleen on jäänyt hetki, kun seisoin kokeneempien myyjien huoneen kynnyksellä, tarkkailin ja kai vähän hämmästyin. Homma oli rauhallista ja rutiininomaista. Hyvät myyjät eivät uhonneet lämäävänsä maaliin jokaisessa puhelussa, vaan heitä seuratessa mieleenpainuvaa oli työn päämäärätietoisuus ja etenevyys. Myyjät soittivat paljon – erittäin paljon – puheluita, uutta päättyneen perään. Puhelut olivat kohteliaita – ja usein lyhyitä. Vasta kun myyjä kohtasi vastakaikua, alettiin tehdä kauppaa. Heille soittaminen oli se kohta päivittäistä perusduunia, jossa kartoitettiin laajasti ostajakuntaa. Kauppojen syntyminen murto-osassa kaikista puheluista riitti. Volyymi ratkaisi. Opin että hyvät myyjät eivät suhtautuneet liikaa tunteella hommaan, johon ei kuulu suhtautua liikaa tunteella.

Lopettaessani olin tienannut 900 markkaa ja pitsalahjakortin, minkä saamista taisi avittaa sisustuslehden tilannut oma äiti, joka ei sisustuslehtiä lukenut. Hyvät myyjät heittivät verkkoja, minä olin istunut työvuoroni puristaen mato-onkea.

Lehtimyynti ja työnhaku eroavat paljon toisistaan, mutta yksi asia on yhteinen: molemmissa on kysyttävä itseltään, miten aikoo kalastaa.

Joillekin uusi työpaikka avautuu hienosti tuttujen suositusten kautta, ja joitakin onnestaa ensimmäisellä hakukerralla. Mutta useimmille meistä työnhaku on pidempi prosessi.

Tänä päivänä teen työtä, jossa liikutaan päivittäin yritysten ja työnhakijoiden rajapinnassa. Työuran ohjauksen ammattilaisemme tsemppaavat työtä hakevia, hiovat työkalut kuntoon ja luovat yhteyksiä yrityksiin ratkaisuja etsien. Usein yksi tärkeimmistä askelista on ongen hylkääminen.

Onkiminen on useimmiten sitä, että vastataan avoimiin työpaikkailmoituksiin sitä mukaa, kun sopivia esiin pulpahtelee ja katsotaan, nappaako. Kun vesi on aikansa kohoa keinutellut, heitetään seuraavaan paikkaan. Usein toiveet ovat korkealla ja tunnelataus suuri joka heitolla. Koska avointa paikkaa hakee kymmeniä tai satoja, jo laskukaavan mukaan todennäköisyys saada saalis on pieni. Jos samaa paikkaa on hakenut 50 toiveikasta, heistä 98 prosenttia tullaan hylkäämään. Rannalle jää väistämättä aina tyyppejä, jotka ovat hyviä ja osaavia. Kärjistäen voisi suositella työkalastusta pelkällä ongella vain kilpailuhenkisille riskipelaajille, joilla häviö ja ei-sanat eivät mene nahan alle.

Kun työnhakija rohkaistuu käyttämään verkkoa, uskallan väittää, että ratkaisu tulee nousemaan esiin, ennemmin tai myöhemmin. Usein riittää, että on tuhti lista oman alan organisaatioita, joista on selvitetty oikeat yhteyshenkilöt, osuva CV sekä napakka sähköpostiteksti. Koska viestit tuppaavat hautautumaan kiireisten työnantajien posteihin, usein pitää tehdä soittokierros perään. Ote on määrätietoinen ja etenevä. Moni työnhakija on kertonut, että kynnys soittaa laskee puhelu puhelulta. Monelle on tärkeää huomata, ettei pikainen tiedustelusoitto ole yrityksen häirintää, vaan arvostavaa kiinnostuksen osoittamista yritystä kohtaan. Verkkojen vesille heitto on päivittäistä perusduunia, jossa vasta kartoitetaan tilannetta, närästävät tunnekuohut vaimentaen. Työsopimukseen tarvitaan vain yksi osuma kaikista yhteydenotoista. Tällöin volyymi ratkaisee.

Tämän työn suurimpia palkintoja on saada todistaa vierestä, kuinka verkon heittäminen toimii. Lähetellään viestejä, tehdään esittelyä CV-nettiin, soitellaan, piipahdetaan yrityksissä, someillaan, työstetään työnäytekoontia verkkosivuille, luetaan uutisia, tehdään jopa video-esittelyjä – mikä itselle parhaiten sopii. Eikä lopeteta, vaan lähetellään taas uusia viestejä uusiin paikkoihin. Kun on liikkeellä ja laajasti verkot vesillä, on suuri todennäköisyys saada lopulta osumia.

Jos verkon heittelyyn kaipaa kaveria apuun, monenlaisia palveluja on saatavilla esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimiston kautta. Verkot siis vesille ja menestystä työnhakuun. Vanhaa kunnon mato-onkea taas toivottavasti päästään kokeilemaan monta kertaa kesäisillä, tyynillä vesillä. Aurinkoista suvea ja kireitä siimoja!

Kati Lehtiö Cimson 120x150

 

Kati Lehtiö
viestintäpäällikkö
Cimson Koulutuspalvelut