ICT-palkinto Smartsalolle

Turun kauppakamarin ICT-valiokunta on päättänyt myöntää ICT Teko 2015 -palkinnon tänä vuonna Smartsalo ry:lle. Turun kauppakamarin ICT-valiokunta palkitsee vuosittain henkilön, yhteisön tai teon, joka on osoittanut toiminnallaan edesauttavan paikallista elinkeinoelämää merkittävästi.

Smartsalo ry on vuonna 2015 perustettu hi-tech osaajien yhdistys, jonka jäsenistö koostuu pääosin varsinaissuomalaisista eri business- ja teknologia-alueiden ammattilaisista. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää yrittäjyyttä ja jäsenten työllisyyttä. Smartsalo on järjestänyt aktiivisesti erilaisia tapahtumia, kuten rekrytointi- ja networking-messuja yhteistyössä Salon kaupungin, Yritysalon, TE-keskuksen ja Microsoftin kanssa.


ICT-palkinto Smartsalolle
Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti


ICT-palkinto Smartsalo ry:lle
Turun Sanomat


Tuoreimmat artikkelit aiheesta IT-ala:

  • Microsoftilta viime syksynä irtisanotuista puolet työllistynyt uudestaan 27.5.2016 - Jopa puolet Microsoftin Espoon, Salon ja Tampereen yksiköistä viime vuonna irtisanotuista henkilöistä on työllistynyt uudestaan. Keskiviikkona pamahti käyntiin uusi neuvottelukierros, kun yhtiö ilmoitti irtisanovansa 1 350 työntekijää.
  • Microsoftin irtisanomiset iskevät Saloonkin 25.5.2016 - Microsoftin tänään aloittamat yt-neuvottelut koskevat myös miltei 300 entistä Salon toimipisteen työntekijää. Saloon parhaillaan rakentuva teollisen internetin osaamiskeskittymä tarvitsee lisää osaajia ja voi mahdollisesti tarjota työnsä menettäville uusia ura- ja yrittäjyysmahdollisuuksia kaupunginjohtajan mukaan.
  • Suomalaisten kiinnostus Virossa työskentelyyyn kasvanut 16.5.2016 - Kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta sanoi, että voisi harkita Virossa asumista tai työskentelyä. It-alan ammattilaiset suhtautuivat muita suopeammin ajatukseen Virossa työskentelystä.
  • Työttömyyden kasvu pysähtynyt it-alalla 18.4.2016 - Informaatioteknologia-alan työttömyyden kasvuvauhti on pysähtynyt ja kääntynyt joillakin paikkakunnilla jopa selkeään laskuun.
  • ICT-palkinto Smartsalolle 10.3.2016 - ICT Teko 2015 -palkinnon sai tänä vuonna Smartsalo ry. Palkinnon myönsi Turun kauppakamarin ICT-valiokunta.