S-ryhmä työllistää nuoria

S-kaupparyhmä aikoo tarjota ensi kesäksi yhteensä noin 13 000 kesätyö- ja harjoittelupaikkaa myymälöissään ja ravintoloissaan. S-ryhmän tiedotteen mukaan nuorista noin puolet on Tutustu ja tienaa -harjoittelijoita ja puolet kesätyöntekijöitä. Lisäksi ryhmä tarjoaa jo työsuhteessa oleville osa-aikaisille työntekijöille lisätunteja kesällä.

Kesätöitä ja harjoittelupaikkoja on tarjolla Prismoissa, S-marketeissa, ABC liikennemyymälöissä sekä majoitus- ja ravitsemisalalla. Tarjolla on muun muassa myyjän, liikennemyymälätyöntekijän ja tarjoilijan pestejä. Työtehtävät vaihtelevat avustavista vaativiin.


Tuhansille nuorille löytyy kesätöitä S-ryhmästä ja osuuskaupoista
Turun Sanomat


Nyt tuli Suomen kovin kesäpestaus: 13 000 töihin
Talouselämä


S-ryhmä lupaa kesätöitä 13000 nuorelle
Taloussanomat


Osaksi työporukkaa ja oikeisiin töihin
S-ryhmä


 

Tuoreimmat artikkelit aiheesta kesätyö, nuoret:

  • Posti tarjoaa kesätöitä 2400:lle 21.4.2017 - Posti palkkaa noin 2400 kesätyöntekijää erityisesti postin- ja sanomalehtien varhaisjakeluun, mutta myös muihin tehtäviin. Työpaikkoja on eri puolilla Suomea. Varsinais-Suomeen palkataan 330 kesätyöntekijää. Kesätyö tarjolla 2 400 nuorelle – paikkoja ympäri Suomen Turkulainen Tuoreimmat artikkelit aiheesta kesätyö:
  • Kesätyöntekijöiden työehdot samat kuin muilla työntekijöillä 19.4.2017 - Kesän lähestyessä työsuojeluviranomainen muistuttaa, että kesätyöntekijöiden työehdot ovat samat kuin muillakin ja alle 18-vuotiaita koskevat tietyt erityissäännökset. Kesä- ja kausityöntekijöiden työoloja ja työsuhteen ehtoja valvomalla varmistetaan, että myös kausityöläisillä ja nuorilla työntekijöillä on oikeudenmukaiset työsuhteen ehdot sekä turvallinen ja terveellinen työympäristö. Kesätyöntekijällä samat työehdot kuin muillakin Aluehallintovirasto Tuoreimmat artikkelit aiheesta kesätyö, nuoret:
  • Työpajatoimintaan 1,8 miljoonaa euroa valtionavustusta 6.4.2017 - Lounais-Suomen aluehallintovirasto on jakanut vuodelle 2017 valtionavustuksia nuorten työpajatoimintaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle. Avustusta saa 32 hanketta yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Nuorten työpajatoimintaan 1 800 000 euroa valtionavustusta Lounais-Suomen aluehallintovirasto Tuoreimmat artikkelit aiheesta nuoret:
  • 50 nuorta kesätöihin alueen yhdistyksiin OP Turun Seudun tuella 5.4.2017 - Tulevana kesänä 50 Turun seudulla asuvaa 15-17-vuotiasta nuorta pääsee jälleen 2 viikoksi kesätöihin alueen yhdistyksiin OP Turun Seudun tuella. Pankki maksaa yhdistykselle nuoren palkan, 400 euroa/nuori. Mukana kesätyökampanjassa on iso joukko Turun alueen yleishyödyllisiä yhdistyksiä sekä monen tyyppisiä pestejä. Luvassa on koko joukko mielenkiintoisia tehtäviä esimerkiksi lasten ja nuorten leireillä, urheilukerhoissa ja kesätapahtumissa. Nuoret voivat hakea kesätyöpaikkaa lähettämällä hakemuksensa suoraan
  • Parhaan kesätyönantajan palkinto Vahanen Rakennusfysiikka Oy:lle 11.11.2016 - Vahanen Rakennusfysiikka Oy on palkittu Suomen parhaana kesätyönantajana Akavan opiskelijoiden kilpailussa. Vahanen Rakennusfysiikka Oy on ympäri Suomea toimiva rakennusalan asiantuntijaorganisaatio, joka erottui kilpailussa panostuksellaan perehdytykseen ja myöhempiin työllistymismahdollisuuksiin. Vahanen Rakennusfysiikka Oy palkittiin Suomen parhaana kesätyönantajana Työ- ja elinkeinoministeriö Tuoreimmat artikkelit aiheesta kesätyö: