Yrittäjäyhteisöjen tukeminen saattaisi vahvistaa korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysaikeita

Yrittäjäyhteisöihin ja -verkostoihin osallistuminen on yhteydessä korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysaikomuksiin. Useimmin verkostoihin osallistutaan ja niistä ollaan kiinnostuneita korkeakouluissa, jotka ovat erikoistuneet teknillisiin ja kauppatieteellisiin aloihin. Tiedot käyvät ilmi Opiskelijasta yrittäjäksi — opiskelijayrittäjyys suomalaisissa korkeakouluissa lukuvuonna 2014—2015 -selvityksestä.

Opiskelijoiden yrittäjyysaikomukset vaihtelevat paljon koulutusaloittain sekä korkeakouluittain. Eroja vaikuttaisivat ainakin osin selittävän korkeakouluissa toimivat yrittäjäverkostot. Niitä on jo 15 suomalaiskorkeakoulussa. Viisi prosenttia opiskelijoista on ollut aktiivisesti mukana yrittäjäverkostoissa. Kaikkiaan 21 prosenttia korkeakouluopiskelijoista on kiinnostunut yrittäjyydestä uravaihtoehtona.

Kasvuyritystapahtuma Slush järjestetään jälleen tällä viikolla Helsingissä. Yhdeksi alansa suurimmista tapahtumista Euroopassa nousseen tapahtuman taustalla merkittävässä roolissa ovat olleet erityisesti Aalto-yliopiston opiskelijat ja yrittäjäyhteisö.


Selvitys: Yrittäjäyhteisöjen tukeminen saattaisi vahvistaa korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysaikeita
Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti


Tuoreimmat artikkelit aiheesta yrittäjyys: