Turku käyttää tukityöllistämiseen varoja ilman valtion tukea

Turun työllisyystoimikunta hyväksyi maanantaina periaatepäätöksen, jolla pitkäaikaistyöttömiä voidaan työllistää SPR:n palvelukseen Turussa. He avustavat turvapaikanhakijoiden suuren määrän tuomaan haasteeseen liittyvissä työtehtävissä. Kuluista vastaa Turun kaupunki.

Työllisyystoimikunta päätti, että varsinaiseen tukityöllistämiseen suunnatusta jäljellä olevasta reilusta miljoonasta eurosta käytetään 112 000 euroa vähintään 300 päivää työmarkkinatuella olleiden työllistämiseen Suomen Punaiselle Ristille. Summalla kaupunki pystyy edelleen sijoittamaan pitkäaikaistyöttömiä SPR:lle noin 20 henkilöä kolmen kuukauden ajaksi. Tavoitteena on, että SPR voisi työllistää henkilöt itse vuoden 2016 alussa, mikäli TE-toimisto myöntää hankkeelle palkkatukea.

Turun kaupunginhallituksen päätöksen mukaan varsinaiseen tukityöllistämiseen tarkoitetuista jäljellä olevasta noin 1 880 000 euron määrärahasta 800 000 euroa käytetään jatkossa työllistämiseen ilman valtion tukea siten, että työllistetään työmarkkinatuen kuntaosuuden ja nuorisotakuun piiriin kuuluvia työttömiä, ja lähellä 300 päivää työttöminä olleita henkilöitä.


Pitkäaikaistyöttömiä työllistetään avustamaan turvapaikanhakijoita Turussa
Turun Sanomat


Pitkäaikaistyöttömät SPR:n tueksi Turussa
Aamuset


SPR voi työllistää Turun pitkäaikaistyöttömiä
Turkulainen


Pitkäaikaistyöttömät avuksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoon
Yle


Tuoreimmat artikkelit aiheesta pitkäaikaistyöttömyys, palkkatuki:

  • Koko vuoden työttömänä olleita entistä enemmän 26.5.2017 - Tilastokeskuksen mukaan noin kolmasosa viime vuoden lopussa työttömänä olleista oli ollut työttömänä koko vuoden. Koko vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodesta 2015 lähes kahdella tuhannella ja heidän keski-ikänsä oli 48 vuotta. Koko vuoden työttömänä olleiden määrä jatkoi kasvuaan viime vuonna Aamuset Tuoreimmat artikkelit aiheesta Tilastokeskus:
  • Työttömyysetuuden vastikkeellisuus on lisääntymässä 18.4.2016 - Työttömyysturvaa olisi tulevaisuudessa mahdollista käyttää työllistymisen edistämiseen eli starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustuksen rahoittamiseen. Lisäksi työttömyysturvaan esitetään muutoksia, joiden tavoitteena on kannustaa aktiiviseen työn hakemiseen.
  • Filter Partner on perehdyttänyt työntekijänsä työttömistä 23.3.2016 - Filter Partner Oy:n työntekijöistä useimmilla on takanaan pitkäaikaistyöttömyys. Toimitusjohtaja on tyytyväinen hyvin perehdytettyyn joukkueeseensa.
  • Palkkatukea kevään jälkeen vain yrityksille 7.3.2016 - Yhdistyksille ei voida myöntää palkkatukea kuin maaliskuuksi, kunnille vain huhtikuun loppuun. Valtion talousarviossa on työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin Varsinais-Suomessa rahaa noin kymmenen miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna.
  • Palkkatuen määrärahat ja niiden kohdentaminen vuonna 2016 21.12.2015 - Varsinais-Suomen TE-toimiston työllistämiseen käytettävissä olevat määrärahat ovat vuonna 2016 selvästi edellisiä vuosia niukemmat. Tästä syystä palkkatuen käyttöä on rajattava huomattavasti tähän asti totuttua tiukemmin.