Nämä ovat hallituksen keinot kilpailukyvyn parantamiseksi

Hallitus kertoi toimista, joilla se pyrkii korjaamaan suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja julkisen talouden kestävyysvajetta. Tavoitteena on kustannuskilpailukyvyn parantaminen viidellä prosentilla.

Tulevaisuudessa ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton ja sunnuntailisät pienenisivät sadasta prosentista 75 prosenttiin. Muutosten joukossa on myös loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä. Ylityökorvaukset puolitetaan. Julkisella sektorilla vuosilomia lyhennetään 38 työpäivästä 30 työpäivään. Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua alennetaan 1,72 prosenttiyksiköllä.

Hallituksen mukaan toimenpiteet säädetään pakottavalla, nykyisten työehtosopimusten päätyttyä sovellettavalla lainsäädännöllä. Työmarkkinaosapuolia kuullaan vielä huomenna talousneuvostossa. Lain valmistelu tehdään yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.  Hallitus ja työmarkkinajärjestöt pyrkivät aiemmin ns. yhteiskuntasopimukseen. Siitä ei kuitenkaan päästy sopuun.


Hallitus jyrähti: Lomia, ylityökorvauksia ja sunnuntailisiä leikataan
Yle


Nämä ovat hallituksen kuusi kovaa keinoa kilpailukyvyn parantamiseksi
Kauppalehti


Sipilä: Sunnuntaikorvauksia pienennetään, lomat lyhenevät
Turun Sanomat


Hallitus: Lomat lyhyemmiksi, sairastamista omalle vastuulle
Talussanomat


Hallituksen lista: kuka kärsii, kuka hyötyy?
Kauppalehti


Tuoreimmat artikkelit aiheesta työlainsäädäntö, työelämätietous:

  • Puheterapeuttien kysyntä tarjontaa suurempi 26.2.2016 - Puheterapeuteilla on täystyöllisyys ja puheterapeuteista on jatkuvasti pulaa. Puheterapiatyö pohjautuu tutkittuun tietoon. Arviointiin ja kuntoutukseen liittyvien tehtävien ohella puheterapeutin työhön kuuluu ohjaavaa työtä.
  • Nämä ovat hallituksen keinot kilpailukyvyn parantamiseksi 9.9.2015 - Sunnuntain tuplapalkka laskee, ylityökorvaukset puolittuvat ja sairauslomiin tulee yhden päivän karenssi. Toimet säädetään "pakottavalla lainsäädännöllä" työehtosopimusten ohi.
  • Monipuolinen kielitaito tukee työuraa 9.6.2015 - Elinkeinoelämässä kielitaitotarpeet ovat kehittyneet aivan toiseen suuntaan globalisaation ja kansainvälistymisen seurauksena. Englannin kielen taito on jo perustaito, jota edellytetään yrityksissä kaikilla tehtävätasoilla. Englanti ei kuitenkaan yksin riitä. Työelämässä on kasvava tarve useamman vieraan kielen taitajille.
  • Kesäduunari-info auttaa taas nuoria kesätyöasioissa 28.4.2015 - Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen Kesäduunari-info neuvoo jälleen nuoria kesätyösuhteisiin liittyvissä asioissa. Puhelimesta tai netin kautta voi pyytää apua esimerkiksi palkkoihin, työvuoroihin tai työsopimuksen laatimiseen liittyviin asioihin.
  • Työsuojeluviranomainen: Työelämän pelisäännöt koskevat myös kausityötä 9.12.2014 - Myös lyhytkestoisen työsuhteen ehdoissa pitää noudattaa työlainsäädäntöä ja sovellettavan työehtosopimuksen määräyksiä. Työsopimus on syytä tehdä kirjallisesti, vaikka suullinenkin on pätevä.