Turun seudun yrityspalvelupiste Potkuri muuttaa

Yrityspalvelupiste Potkuri muuttaa Linnankadulta Joukahaisenkadulle ICT-Cityyn. Potkurin muutto on osa laajempaa yrityspalveluiden tiivistämisprosessia, jonka tavoitteena on luoda koko Turun seutua palveleva, helposti saavutettava ja laadukas yritys- ja innovaatiopalvelujen keskittymä Turku Science Parkin alueelle.

ICT-City:stä muodostuu monipuolinen Turun seudun yrityspalveluiden keskittymä, kun taloon muuttavat tämän vuoden loppuun mennessä myös Turun Seudun Kehittämiskeskuksen muut toiminnot, Turku Science Park Oy ja korkeakoulujen t&k-toimintoja, esimerkiksi Turun yliopiston Brahea-keskus ja Turun ammattikorkeakoulun Palveluliiketoimintayksikkö sijoittuvat samaan kiinteistöön.

Läheiseen ElectroCity-kiinteistöön on tulossa Spark-Up-yhteisö, jossa Turku Science Park Oy:n alkavan yrityksen palvelut, opiskelijavetoinen Boost Turku ry ja Suomen humanistinen ammattikorkeakoulu Oy:n luovien alojen hautomo Creve tuottavat yhteistyössä palveluja ja toimintaa, joka kiihdyttää uusien, innovatiivisten yritysten syntymistä, kasvua ja kansainväistymistä. ICT-Cityyn ja ElektroCityyn keskitettävien yrityspalvelutoimintojen lisäksi Turku Science Parkin alueella toimivat myös verotoimisto ja Turun Koneteknologiakeskus Oy.


Yrityspalvelukeskus Potkuri muuttaa ICT-taloon
Turkulainen


 

Yrityspalvelukeskus aloittaa uusissa tiloissa keskiviikkona
Turun Sanomat


Turun seudun yrityspalvelupiste Potkuri muuttaa uusiin tiloihin
Rannikkoseutu


Turun seudun yrityspalvelupiste Potkuri muuttaa
Turun seudun yrityspalvelupiste Potkuri


Tuoreimmat artikkelit aiheesta Potkuri, yritykset:

  • Euroopan investointirahasto rahoittaa uutta kokeilua maahanmuuttajien työllistämiseksi 7.6.2017 - Euroopan investointirahaston rahoittaman kokeilun tavoitteena on työllistää 2500 maahanmuuttajaa Suomessa kolmen vuoden aikana sekä auttaa työnantajia saamaan tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa. Kokeilu tehostaa maahanmuuttajien työllistymistä yksityisellä pääomalla. Sen toteuttaa työ- ja elinkeinoministeriö. Kokeilussa hyödynnetään vaikuttavuusinvestoimisen SIB-mallia (Social Impact Bond), jossa uutta on se, että sijoittajat rahoittavat toiminnan ja kantavat taloudellisen riskin. Julkinen sektori maksaa vain todennetuista tuloksista eli työllistyneistä maahanmuuttajista. Maahanmuuttajien
  • Valmet Automotive sai 4378 hakemusta 28.4.2017 - Valmet Automotive sai maalis-huhtikuun suuren rekrytointikampanjan aikana 4378 hakemusta. Autonrakentajien tehtäviä oli avoinna 1060. Varsinais-Suomen ja Satakunnan lisäksi hakemuksia tuli merkittäviä määriä myös Uudeltamaalta, Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Kampanjan aikana Valmet Automotive kiersi kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomea esittelemässä työmahdollisuuksia. Autonrakentajien rekrytointi ei pääty tähän kampanjaan: avoin haku aukeaa lähiaikoina. Valmet Automotive: 1060 avointa tehtävää – 4378 hakijaa Valmet Automotive Tuoreimmat artikkelit
  • Uusien yritysten määrä nousussa 25.4.2017 - Vuoden 2016 viimeisellä vuosineljänneksellä uusien yritysten määrä nousi Tilastokeskuksen mukaan kaksi prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. 5 987 uutta yritystä aloitti toimintansa vuoden 2016 viimeisellä vuosineljänneksellä ja näistä 530 Varsinais-Suomessa. Uusia yrityksiä aloitti eniten ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan, kaupan ja rakentamisen toimialoilla. Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun Aamuset Tuoreimmat artikkelit aiheesta yritykset:
  • Flowpark on vuoden kotimainen matkailuyritys 21.4.2017 - Turkulainen seikkailupuistoyritys Flowpark on palkittu vuoden kotimaisena matkailuyrityksenä. Valinnan teki Kotimaan Matkailumessujen asiantuntijaraati, joka antoi kehuja esimerkiksi luonnon kunnioittamisesta ja kasvuhalukkuudesta. Flowpark aloitti toimintansa vuonna 2010 ja nyt puistoja on kuudella paikkakunnalla ympäri Suomen. Vuoden kotimaisen matkailuyrityksen palkinto Turkuun Turkulainen Tuoreimmat artikkelit aiheesta yritykset:
  • Mikko Hietala Varsinais-Suomen Vuoden nuori yrittäjä 6.4.2017 - Leipomo-konditoria MBakeryn Mikko Hietala on valittu Varsinais-Suomen Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Valtakunnallisen loppukilpailun voittaja selviää toukokuussa. MBakery on perustettu vuonna 2012 ja se työllistää 42 henkilöä. MBakeryn Hietala on Vuoden nuori yrittäjä 2017 Y-lehti Tuoreimmat artikkelit aiheesta yrittäjyys: