Suomen Mäkkäri pestaa 500 – Pääosin vakituisiin työsuhteisiin

McDonald’s palkkaa tänä vuonna 500 työntekijää kesää varten, mikä on noin 100 työntekijää enemmän kuin viime kesänä. Uudet työntekijät palkataan pääosin vakituisiin työsuhteisiin, sillä useat haluavat jatkaa töitä myös kesän jälkeen.

McDonald’s on jälleen mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanjan osallistumisen edellytyksenä on, että työnantaja sitoutuu hyvän kesätyön periaatteisiin.

”McDonald’s perehdyttää kaikki työntekijänsä, ja myös kesää varten palkattavat työntekijät käyvät läpi saman perehdytysohjelman kuin muut työntekijät. Usein työsuhde jatkuu myös kesän jälkeen, ja työntekijä jatkaa esimerkiksi osa-aikaisena työntekijänä opintojensa ohessa. Työvuorot voidaan räätälöidä niin, että työn ja opiskelun yhteensovittaminen onnistuu”, kertoo McDonald’sin henkilöstö ja koulutusjohtaja Maarit Latvala.

McDonald’s on merkittävä nuorten työllistäjä ja monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka. McDonald’s työllistää Suomesa noin 3 000 työntekijää 81 ravintolassa, joista 70 on paikallisten yrittäjien omistuksessa.


Suomen Mäkkäri pestaa 500 – Pääosin vakituisiin työsuhteisiin
Talouselämä


Tuoreimmat artikkelit aiheesta hampurilaisravintola: