Lähes 100 000 työpaikkaa kadonnut

Teollisuudesta on talouskriisin jälkeen kadonnut Suomessa jo lähes 100 000 työpaikkaa. Toisin on esimerkiksi Saksassa, missä teollisuus on lisännyt työntekijöitään viimeisen vuosikymmenen aikana.

Tehdasteollisuuden osuus Suomen kokonaistuotannosta on laskenut alamäen myötä 15 prosenttiin, kun vielä vuosituhannen alussa osuus oli yli 25 prosenttia. Teollisuuden alamäki on iskenyt syvän loven Suomen vientiin, sillä teollisuus vastaa yhä noin 90 prosenttia Suomen viennistä. Paljon toiveita herättäneestä palveluviennistäkin teollisuus kantaa päävastuun.

Vaikeiden vuosien myötä teollisuuden investoinnit ovat olleet pitkään laskussa, mikä ei lupaa hyvää tulevaisuuden suhteen.

Reaalisilla yksikkötyökustannuksilla mitattuna Suomen kilpailukyky suhteessa tärkeisiin kilpailijamaihin Ruotsiin ja Saksaan on romahtanut vuoden 2007 jälkeen. Suomen edelle ovat kilpailukyvyssä rynnineet viime vuosina jopa syvissä talousvaikeuksissa painineet Espanja, Kreikka ja Italia.

Hintakilpailukykyyn vaikuttaa työvoimakustannusten ohella olennaisesti tuottavuus. Molemmat tekijät ovat kehittyneet Suomessa viime vuosina kilpailijamaita heikommin.

Suomen kilpailukyky romahti sen jälkeen, kun maassa luovuttiin keskitetyistä tuloratkaisuista.

Lähde: Turun Sanomat