Turkulaisnuoret ratkaisevat työllistymisongelmia Idealab-työpajassa

Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa järjestetään 17. maaliskuuta kello 10–16 kaikille nuorille avoin ideapaja, jossa kerätään nuorten omia ideoita työllisyysmahdollisuuksien parantamiseksi. Tilaisuus on osa 30 maassa toteutettavien tapahtumien sarjaa, jossa Euroopan komissio kerää nuorten näkemyksiä erilaisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisesta.

Miten nostetaan nuorten ääni paremmin kuuluviin heitä koskevien asioiden valmistelussa Euroopassa? Miten saadaan tietoa eurooppalaisten nuorten elämästä siten, että nuoret ovat kansalaisina vaikuttamassa tuotettuun tietoon ja sen käyttämiseen?

Nuoret pitävät tehokkaimpina vaikuttamistapoina äänestämistä ja aktiivista toimimista nuorisovaltuustoissa ja järjestöissä. Tästä huolimatta yhä harvempi suomalainen nuori äänestää vaaleissa tai on mukana järjestötoiminnassa, kertoo Nuorisobarometri 2013.

Euroopan komissio on päättänyt kokeilla uudenlaista tapaa kuulla nuoria ja kerätä heiltä ideoita ja näkökulmia yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuun. Kevään aikana järjestetään Idealab-työpajoja yli 30 maassa eri puolilla Eurooppaa.

Suomen Idealab toteutetaan Turussa. Tapahtuman järjestelyissä ovat mukana Turun kaupungin nuorisopalvelut sekä CIMOn Suomessa hallinnoima Erasmus+ Youth in Action -ohjelma.

Idealab-työpajan teemaksi on nostettu luovien ratkaisujen ideointi nuorten työllisyysmahdollisuuksien parantamiseksi. Paja on avoin kaikille kiinnostuneille nuorille, erityisesti niille, jotka eivät ole mukana järjestötoiminnassa tai joilla on muuten vähemmän mahdollisuuksia toimia, osallistua ja vaikuttaa.

Nuorisopalveluissa työskentelevä koordinaattori Minna Saarinen kertoo, että teema on ajankohtainen kaikkialla Euroopassa.

– Meidän tavoitteenamme on saada aihetta käsittelemään mahdollisimman monipuolinen otos turkulaisista nuorista.

Erilaisten näkemysten ja mielipiteiden saaminen varmistetaan sillä, että Turun nuorisovaltuuston edustaja Alina Heywood sekä nuorisopalveluissa ohjaajana työskentelevä Jyri Träskelin ja nuorisosihteeri Virpi Sojakka haastattelevat turkulaisia nuoria ja keräävät tietoa Idealabia varten.

Työpajapäivän lopputuloksena syntyy ehdotus ratkaisusta, jolla nuorten työllisyyttä voidaan parantaa. Turun ryhmä valitsee joukostaan yhden nuoren, joka lähtee nuorisotyöntekijän kanssa viemään ehdotusta Euroopan nuorisoviikon päätapahtumaan, joka pidetään Brysselissä toukokuun alussa. Päätapahtumassa eri maiden Idealabien edustajat työstävät yhteisen viestin jonka vastaanottaa nuorisoasioista vastaava komissaari Tibor Navracsics.

Kaikki ideapajojen ehdotukset julkaistaan Euroopan Nuorisoportaalissa ja portaalin kävijät voivat pisteyttää ehdotuksia. Turkulaisnuoret pääsevät arvioimaan ehdotuksia myös CIMO:n pisteellä Vimman Mimmimagia-tapahtumassa 25. huhtikuuta.

Erasmus+ on EU:n koulutuksen, nuorison ja urheilun ohjelma. Sen Youth in Action -osio on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorisotyöntekijöille.

CIMO on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla. CIMO edistää kansainvälistymistä eri tavoin.

Lähde: Aamuset