Pöytyän nuorille luvassa lisää kesätöitä

PÖYTYÄ. Pöytyäläisnuorille on ensi kesänä luvassa kesätyöpaikkoja rutkasti enemmän kuin edellisinä vuosina. Pöytyän ja Yläneen yrittäjät ovat toteuttamassa samanlaista kesäduuni-kampanjaa kuin mitä Salossa toteutettiin viime kesänä.

Kampanjassa yritykset sitoutuvat palkkaamaan vähintään kahdeksi viikoksi töihin 16–18-vuotiaita nuoria. Vähimmäispalkka on 330 euroa kahdelta viikolta.

Tiistaina 10.3. avautuu internetsivusto osoitteessa kesaduunipoytya.fi. Sivustolla yrittäjät voivat ilmoittaa montako nuorta heillä on mahdollisuus palkata ja nuoret voivat ilmoittautua kesätyönhakijoiksi.

Nuorten ja yrittäjien kohtaamista koordinoimaan palkataan kuukauden ajaksi 16–18-vuotias nuori. Koordinaattori aloittaa työnsä 20.4.

Kesäduunikampanja-haaste on valtakunnallinen sekä yrittäjäyhdistysten että osuuspankkien osalta. Muissa Auranmaan kunnissa ei ainakaan vielä ole vireillä vastaavaa hanketta.

–Vielä ehtii projektin käynnistää muuallakin, Riikka Peippo innostaa Pöytyän naapurikuntia.

Osoitteessa kesaduunipoytya.fi yrittäjät voivat ilmoittaa paikoistaan ja nuoret ilmoittautua hakijoiksi.

Lähde: AVL