Kesätöihin haku alkanut

Vastuullinen kesäduuni -kampanja houkuttaa yrityksiä tarjoamaan töitä.

Työnantajien Vastuullinen kesäduuni -kampanjan tavoitteena on tarjota 34 000 kesätyöpaikkaa koululaisille ja opiskelijoille, toteaa T-median liiketoimintajohtaja Päivi Salminen-Kultanen.

T-Media on osa Taloudellista tiedotustoimistoa ja Vastuullinen kesäduuni 2015 -kampanjan järjestäjä. Kampanja järjestetään viidettä kertaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tavoitteena on saada jäsenjärjestönsä aktivoitumaan niin, että niiden tarjoamien kesätyöpaikkojen määrä nousisi 115 000:een.

Teknologiateollisuus arvioi jäsenyritystensä tarjoavan 15 000 kesätyöpaikkaa. Suurin kesätyöpaikkojen tarjoaja viime vuonna oli kaupan ala.

Hakuaika pitkin kevättä

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan tavoitteena on saada mukaan 200 työnantajaa. 160 on jo ilmoittautunut. Työnhakija ottaa itse nettisivulle listattuun työnantajaan yhteyttä. Yrityksen sivulla on linkki, jonka kautta pääsee hakemaan työtä.

– Kesätyötä tarjotaan 14–29-vuotiaille, ysiluokkalaisista korkeakouluopiskelijoihin, Salminen-Kultanen toteaa.

Töitä kannattaa hakea pitkin kevättä toukokuulle asti, sillä kaikki työnantajat eivät ole vielä kartoittaneet työvoimatarvettaan.

– Nyt on hyvä aika hakea aktiivisesti töitä. Mutta toisilla haku alkaa myöhemmin.

Isommat yritykset ilmoittavat jo aikaisin kesätyöpaikoistaan, mutta pienet ja keskisuuret yritykset maaliskuun aikana. Kesätyöjaksot vaihtelevat yrityksen tarpeen mukaan. Toiset tarvitsevat kesätyövoimaa aikaisesta keväästä syksyyn saakka.

Kesätöissä jalka oven väliin

Perinteisesti kesätyöt on hyvä tilaisuus työntekijälle ja työnantajalle tutustua toisiinsa. Opiskelija voi saada jalkansa työpaikan oven väliin ja työllistyä vakituisesti.

Salminen-Kultasen mukaan yritys ei voi kampanjaan osallistumalla kiillottaa mainettaan, jos se ei täytä velvollisuuksiaan työntekijöitä kohtaan. Nuoret ottavat yhteyttä kampanjan järjestäjiin, jos katsovat, että heitä kohdellaan kaltoin.

Kampanjaan kuuluu vastuullisen työnantajan velvoitteet, jotka luetellaan kampanjasivuilla.

Velvoitteissa työnantaja sitoutuu ilmoittamaan kaikille hakijoille rekrytoinnin etenemisestä, pyrkii antamaan työelämästä positiivisen kuvan, perehdyttää, opettaa ja kohtelee kesätyöntekijää tasa-arvoisesti muiden työntekijöiden kanssa. Lisäksi työnantaja maksaa työstä kohtuullista palkkaa ja solmii työntekijän kanssa kirjallisen työsopimuksen sekä antaa työsuhteen päätyttyä työtodistuksen.

Kesätöitä tarjoavat yritykset on lueteltu osoitteessa www.kesaduuni.org

Nuorelle kahden viikon työhön tutustumisjakso

  • Palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen yhteinen Tutustu työelämään ja tienaa -hanke on osa Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa. Se antaa jo 14-vuotiaille mahdollisuuden kokeilla työelämää kahden viikon ajan.
  • Hanke perustettiin jo laman aikana vuonna 1992. Tarkoituksena on, että mahdollisimman moni nuori pääsisi tutustumaan työelämään ja tienaamaan siinä ohessa 335 euroa.
  • Palkansaajajärjestöjen yhteinen Kesäduunari-info vastaa maksutta kesätyöntekijöiden kysymyksiin. Viime kesänä yhteydenottoja oli 550. Päivystys alkaa jälleen toukokuun 4.päivä.  www.kesaduunari.fi

Lähde: Kansan Uutiset