Raisiolla yli 80 kesätyöpaikkaa nuorille

Raision kaupunki arpoo tänä vuonna 83 kesätyöpaikkaa, jotka on tarkoitettu vuosina 1989–1999 syntyneille nuorille.

Työjakso on joko kesäkuussa tai heinäkuussa, ja palkka on jaksolta 780 euroa. Kaupungin omissa yksiköissä tehtävä työ on kokoaikaista. Lisäksi arvotaan kesätyöseteleitä eli 300 euron tuki toiselle työnantajalle, joka ottaa nuoren neljäksi viikoksi töihin. Arvonnassa voi voittaa kesätyöpaikan tai kesätyösetelin, mutta ei kumpaakin.

Viime vuonna kesätyöpaikkoja oli tarjolla vain 58.

– Se johtui viime vuoden lomautuksista eli niihin kaupungin yksiköihin, joista lomautettiin henkilökuntaa, ei voitu ottaa kesätyöntekijöitä, henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä selittää.

Maaliskuun 6. päivä päättyvä haku tapahtuu sähköisesti Raision kaupungin nettisivuilta löydettävän linkin avulla. Paperisia lomakkeita saa yläasteelta, lukiosta ja muista toisen asteen kouluista. Paikat arvotaan viikolla 12.

Lähde: Turun Sanomat