PES haluaa työvoiman liikkuvan – EU-komissio jarruttaa

Eurooppalaiselle työvoimalle halutaan yhtäläiset oikeudet. Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) eri maiden sosialidemokraattiset työ- ja sosiaaliministerit vauhdittavat eurooppalaisen työvoiman liikkuvuutta uudella julistuksella. Ministerit haluavat yhtäläiset sosiaaliset ja työntekoon liittyvät oikeudet Euroopan sisällä liikkuville työntekijöille ja kotimaassaan työskenteleville. Tähän kuuluu myös työvoiman vapaa liikkuvuus.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) pitää julistuksen sisältöä hyvänä. Hänen mielestään Euroopan unioni tarvitsee vahvempaa sosiaalista näkemystä. Hän pitää reiluilla pelisäännöillä toimivia sisämarkkinoita yhtä lailla työntekijöiden kuin myös yritysten yhteisenä etuna.

– Voitontavoittelua työntekijöiden oikeuksia rikkomalla ei pidä hyväksyä, Lauri Ihalainen linjaa.

Ihalainen toivoo uudelta EU-komissiolta edeltäjäänsä aktiivisempaa otetta työntekijöiden oikeuksien kehittämisessä.

Voitontavoittelua työntekijöiden oikeuksia rikkomalla ei pidä hyväksyä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on toivonut komissiolta muun muassa selvitystä uusista työnteon muodoista, kuten itsensätyöllistäjien asemasta ja nollatöistä.

– Vuosi sitten hyväksytty lähetettyjen työntekijöiden täytäntöönpanodirektiivi oli askel oikeaan suuntaan. Lisätoimia kuitenkin tarvitaan.

Lähde: Demari.fi