Ammattibarometri I/2014: Sosiaali- ja terveysalan ammateissa edelleen työvoimapulaa

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kevään 2014 ammattibarometri on valmistunut.

Vuoden 2014 ensimmäisen barometrin mukaan Varsinais-Suomessa on seuraavan puolen vuoden aikana pulaa etenkin farmaseuteista, fysioterapeuteista, lääkäreistä, hammaslääkäreistä, psykologeista, puheterapeuteista, sairaanhoitajista, toimintaterapeuteista sekä johtavista sosiaalityöntekijöistä. Lisäksi pulaa on muun muassa isännöitsijöistä, lastentarhanopettajista sekä myyntisihteereistä.

Eniten ylitarjontaa Varsinais-Suomen alueella on aineenopettajista, ATK-suunnittelijoista, rakennusmaalareista, toimistotyöntekijöistä, talonrakennustyöntekijöistä sekä rakennusalan sekatyöntekijöistä.

Pula- ja ylitarjonta-ammateissa on suuria alueellisia eroja. Erityisen suuria ne ovat tällä hetkellä esimerkiksi eräissä palvelualan ammateissa.

Ammattibarometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen arvion keskeisten työelämän ammattien lyhyen aikajänteen kehitysnäkymistä ja työvoiman saatavuusnäkymistä. Ammattibarometrin laatimistyön tekevät TE-toimistot, jotka arvioivat asiantuntemuksensa perusteella noin 250 ammatin työvoiman kysyntänäkymiä ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon kehitystä puoleksi vuodeksi eteenpäin.

Varsinais-Suomessa ammattibarometriä on tehty säännöllisesti vuodesta 2008 lähtien. Koko tämän ajan sosiaali- ja terveysalan keskeiset ammatit ovat olleet työvoimapula-ammatteja. Sen sijaan metallin, logistiikan ja rakennusalan ammattien tilanne on vaihdellut suhdannetilanteen mukaan ylitarjonta-ammateista pula-ammatteihin.

Lähde: Varsinais-Suomen ELY-keskus, 27.2.2014