Työttömyyden kasvu kiihtyy Varsinais-Suomessa

Työllisyyskatsaus 11/2012 kertoo, että Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun lopussa 23 100 työtöntä työnhakijaa. Marraskuun aikana työttömien määrä kasvoi 500 henkilöllä.  Viime vuoden marraskuusta määrä kasvoi 3 000 henkilöllä eli 15,1 prosentilla, kun koko maassa työttömien määrä kasvoi 11,6 prosentilla.
 
Marraskuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa suurempi kuin vuotta aiemmin, eli 10,1 % (8,9 %, 11/2011). Koko maassa osuus kasvoi 0,9 prosenttiyksiköllä, ollen 9,7 %  (8,8 %, 11/2011). Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on suurempi kuin koko maassa ja mutta silti se on maan neljänneksi pienin Pohjanmaan, Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan jälkeen.

Työttömien määrä kasvoi kaikkien ELY-keskusten alueella. Nuorten työttömien osalta määrän kasvu oli sitä suurempaa miltei kaikkien ELY-keskusten alueilla. Pitkäaikaistyöttömyyskin kasvaa koko maassa Lappia ja Kainuuta lukuun ottamatta.

Kaikilla ammattialoilla ja -ryhmissä työttömyys on kasvussa, Kun työttömyys vielä kesällä kasvoi lähinnä palvelutehtävissä, on kasvu syksyn mittaan levinnyt rakennusalalle ja teollisuuteen. Voimakkainta kasvu oli teollisuudessa ja rakentamisessa sekä hoitoalalla, joissa kasvu oli lähellä 20 % vuoden takaisesta.

Lähde: Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.12.2012