Kuukausittaiset arkistot: kesäkuu 2010

Lahkeiden kääntö silmänräpäyksessä

Sur-rur, surraavat ompelukoneet Aninkaistenkadulla Turun ammatti-instituutin kesätyöpajassa. Siellä nuoret työllistyvät korjaamalla housuja ja ompelemalla verhoja tilauksesta.

– Kyllä välillä on ollut asiakkaita ihan ruuhkaan asti. En olis uskonut, että näin paljon on töitä, vahvistaa kesätyöpajan ohjaaja ja vaatetusalan erityisopettaja Satu Pakarinen.

Pakarinen ehti jo ennen kesätyöpajan alkamista suunnitella töitä nuorille opiskelijoilleen erilaisia tilaustöitä koululta: pöytäliinoja, verhoja ja essuja, mutta mitään niistä ei ole ehditty tekemään.

– On korjattu housuja, aamutakkeja ja verhoja sekä ommeltu kasseja, luettelee Sanni Lindroos (17) toisen vuoden vaatetusalan opiskelija ja kesätyöpajan työntekijä

Turun ammatti-instituutti on vastannut nuorten kesätyön tarpeeseen järjestämällä seitsemän eri alan työpajaa, jotka työllistävät kesäkuuksi lähes 100 ilman kesätöitä jäänyttä opiskelijaa. Vaatetusalan työpaja on työllistänyt 12 nuorta.

Lähde: YLE.fi 29.6.2010, lue koko artikkeli

Miehillä reilusti suurempi riski jäädä työttömäksi kuin naisilla

Suomalaisten miesten riski joutua työttömäksi oli viime vuonna 58 prosenttia suurempi kuin naisten. Vuodesta 2008 työttömyysriski kasvoi 48 prosenttia, kun se naisilla kasvoi 37 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoista. Niiden mukaan työssäkäyvän miehen riski joutua työttömäksi oli 6,4 prosenttia ja naisen 4,1 prosenttia vuonna 2009. 18–24-vuotiaiden ikäluokassa miesten riski on naisiin verrattuna yli kaksinkertainen. Muissa ikäluokissa se on noin puolet suurempi.

Viime vuoden lopussa työttömänä olleista yli 40 prosenttia oli töissä vuotta aiemmin. Lähes yhtä suuri osa oli työttömänä. Alle 10 prosenttia työttömistä opiskeli.

Lähde: Helsingin Sanomat 29.6.2010, lue koko artikkeli

Myitkö itsesi työnantajan orjaksi?

Kilpailukielto voi tyrehdyttää urakehityksen tai ainakin hankaloittaa selvästi työpaikan vaihtoa, sillä se jarruttaa siirtymistä kilpailijan leipiin. Liikesalaisuuksien varjelemiseksi luotu työsopimuksen lauseke koskee yhä alemmissa tehtävissä olevia. Läheskään aina lauseke ei kuitenkaan täytä lain vaatimuksia.

Lähde: Taloussanomat 29.6.2010, lue koko artikkeli

Kesäduuni – ikäni mä muistan sen…

MTV:n uutisten Kesäduuni-sarjassa tutustutaan tunnettujen suomalaisten henkilöiden kesätyömuistoihin.

Kenen ensimmäinen kesäduuni oli mielisairaalassa? Kuka vietti kesiä valaanrasvan hajussa?

Lue ja kuuntele muiden muassa Mari Kiviniemen, Tommi Evilän, Sixten Korkmanin, Paola Suhosen ja Mikael Jungnerin tarinat ikimuistoisimmista kesäduuneista.

Lähde: MTV3.fi 24.6.2010, lue koko artikkeli

Työttömyyden kasvu yhä voimakkainta Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 5/2010

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun lopussa 21 600 työtöntä työnhakijaa. Toukokuun aikana työttömien määrä väheni 800 henkilöllä toukokuulle tyypilliseen tapaan. Viime vuoden toukokuusta määrä kasvoi 3 200 henkilöllä eli 17 prosentilla. Koko maassa työttömyys kasvoi yli puolet hitaammin eli 4 prosentilla.

Toukokuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 8,9 % (7,6 %, 5/2009) ja koko maassa 9,2 % (8,8 %, 5/2009). Varsinais-Suomessa työttömyysaste oli maan neljänneksi pienin Uudenmaan, Pohjanmaan ja Etelä- Pohjanmaan jälkeen.

Työttömyyden kasvu oli voimakkainta Varsinais-Suomen ohella Uudellamaalla ja Pirkanmaalla – näissä kasvu oli kuitenkin puolet hitaampaa. Itä- ja Pohjois-Suomen lisäksi työttömyys väheni Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla sekä Kaakkois- ja Keski-Suomessa. Nuorten työttömyyden kasvu on hidastunut koko maassa ja osassa Pohjois- ja Itä-Suomea se on jo kääntynyt laskuun.

Lähde: Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.6.2010, lue koko katsaus

1000 ammatin palkat – katso pärjäätkö vertailussa

Huippuammateissa tienaa helposti 10 000 euroa kuukaudessa, kun taas pienipalkkaisimmat eivät saa millään kokoon 2 000 euroa edes pyhä- ja ylitöitä paiskimalla. Mitkä ammatit tuovat parhaat tilit? Taloussanomat keräsi 1 000 ammatin uudet, vielä aiemmin julkaisemattomat ansiotiedot. Katso miten sinä pärjäät tulovertailussa.

Lähde: Taloussanomat 18.6.2010, lue koko artikkeli

Medianomirahoitus ratkesi – koulutus Turun ammattikorkeaan

Viestinnän koulutus säilyy Turussa. Koulutus siirtyy Diakonia-ammattikorkeakoulusta Turun ammattikorkeakoulun järjestettäväksi ensi vuoden alusta alkaen. Ammattikorkeakoulun ja opetusministeriön maanantain neuvotteluissa selvisi, että opetusministeriö myöntää hankerahoitusta koulutuksen siirtämiseen.

Osa rahoituksesta tulee Diakonia-ammattikorkekoululta. Opetusministeriön kanssa käydyissä neuvotteluissa ensi vuodelle hankerahoitusta myönnettiin 500 000 euroa ja vuodelle 2012 600 000 euroa.

Opiskelijat siirtyvät Turun ammattikorkeakouluun vuoden 2011 alusta lähtien.

Lähde: Yle uutiset 15.6.2010, lue koko artikkeli

Turkulaisyrittäjille tarjolla 6 000 Nokian ideaa

Nelisenkymmentä Turun seudun yritystä saapui maanantaina BioCityyn Turku Science Park Oy:n järjestämään aktivointitilaisuuteen, jossa paikallisille yrityksille kerrottiin Nokia Oyj:n, Technopolis Oyj:n ja Tekesin yhteisestä Innovation Mill -hankkeesta

Innovation Mill -hankkeessa Nokia on antanut avoin innovaatio -hengessä ideasalkkunsa muiden hankkeeseen osallistuvien suomalaisyritysten käyttöön.

Turun kaupunki päätti tänä vuonna lähteä hankkeeseen mukaan, millä se lunasti myös Turun seudun yrityksille mahdollisuuden päästä hyödyntämään idealaaria, joka pitää sisällään noin 6 000 eritasoista, Nokian kehittämää ideaa.

Innovation Mill -hankkeen ensimmäisen toimintavuoden aikana myönnettiin myönteinen rahoituspäätös kaikkiaan 18 yritykselle, muun muassa turkulaiselle Lingsoft Oy:lle. Innovation Mill on luonut jo nyt yli sata uutta työpaikkaa ja kerännyt yli viisi miljoonaa euroa riskirahoitusta.

Pidemmän aikavälin tavoite on, että hanke loisi Suomeen 3-5 maailmanluokan yritystä, mikä vahvistaisi laajalti maamme ICT:tä hyödyntäviä toimialoja ja loisi tuhansia uusia työpaikkoja.

Lähde: Kauppalehti 15.6.2010, lue koko artikkeli

EK: Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen työnjako selkeämmäksi

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjako on saatava selkeäksi. Koulutusohjelmiin ja tutkintoihin sisältyvät päällekkäisyydet on poistettava. Tutkintojen rakenteet ja sisällöt on uudistettava vastaamaan työelämän tarpeita.

– Suomessa tarvitaan sekä ammattikorkeakouluja että yliopistoja. On kuitenkin pidettävä huoli, että ne tuottavat erilaista osaamista ja että tälle osaamiselle on myös työmarkkinoilla kysyntää, korostaa koulutusjohtaja Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolia pohditaan EK:n koulutus- ja työvoimapoliittisissa linjauksissa, jotka julkaistiin tänään. Niissä nostetaan esiin vahvasti se, että koulutuksen olisi vastattava paremmin työmarkkinoiden tarpeita ja esitetään siihen keinoja.

Lähde: EK 15.6.2010, lue koko tiedote

Työttömyys kannustanut aiempaa useamman yrittäjäksi

Heikko työllisyystilanne innostaa uusia yrittäjiä talouden epävakaudesta huolimatta. Starttirahoja ja uusien yritysten lainoja on haettu alkuvuonna aiempaa enemmän.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) kerrotaan, että yritysten perustamista tukevia starttirahapäätöksiä tehtiin yli 3 000 vuoden ensimmäisellä kolmanneksella. Lisäystä viime vuoteen on noin 150 yrityksen verran.

Myös lainoituspuolella on havaittu tilanteen piristyminen.

”Aloittavien yritysten rahoituksen kysyntä on kasvanut. Viime vuonna rahoitimme 3 500:aa aloittavaa yritystä, mutta tämän vuoden osalta olemme 4 000 aloittavan yrityksen rahoitusvauhdissa”, kertoo valtion rahoitusyhtiö Finnveran varatoimitusjohtaja Veijo Ojala.

Ojala arvioi, että yrittäjyyden yleistyminen on normaali ilmiö taantuman jälkeen. Hänen mukaansa ihmiset lähtevät yrittäjiksi, koska muuten heitä uhkaisi työttömyys.

Viime vuonna uusien yritysten perustaminen oli vaikeaa, koska starttirahat loppuivat osasta Suomea kesän lopussa. Nyt TEM:stä vakuutetaan, että rahoituksen pitäisi riittää koko vuodeksi.

”Tilanne on hyvä, koska mistään päin Suomea ei ole tullut yhteydenottoja starttirahojen vähyydestä. Jos yrittäjyystoiminnan aloittaminen siis kiinnostaa, niin määrärahoista sen ei pitäisi jäädä nyt kiinni”, TEM:n ylitarkastaja Natalia Härkin kannustaa.

Lähde: Helsingin Sanomat 14.6.2010

« Vanhemmat artikkelit