Koululaiset palaavat pulpettiin eri tahdissa

Kouluvuosi alkaa ympäri maata elokuun kolmella ensimmäisellä viikolla 32, 33 ja 34.

Yleisimmin työt alkavat peruskouluissa ja lukioissa 11. tai 12. elokuuta. Joissain kunnissa koulutyö aloitetaan kuitenkin jo 6. tai 7. elokuuta. Tällaisia poikkeuksia ovat Lohja, Sammatti, Nurmes, Lieksa, Pielavesi, Kajaani, Sotkamo, Posio, Sodankylä, Somero, Kokemäki, Orivesi ja Jämsä. Ahvenanmaalla koulut avaavat ovensa vasta 18. elokuuta.

Lukuvuoden työpäiviä on kaikkiaan 188. Kunnat päättävät koulujen alusta ja lomien pituuksista itse. Jos koulu alkaa aiemmin, esimerkiksi syysloma voi olla pitempi.

Kaikkien kulujen lukuvuosi päättyy kesällä aina viikolla 22.

Lähde: Turun Sanomat 30.7.2008, lue alkuperäinen artikkeli