Kuukausittaiset arkistot: huhtikuu 2007

Työmarkkinat vetävät nuoria ja myös pitkäaikaistyöttömiä

Työllisyys on jatkanut kohentumistaan Varsinais-Suomessa. Maaliskuun lopussa maakunnan työvoimatoimistoissa oli tarjolla 5 400 avointa työpaikkaa eli 21 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Uusien avointen työpaikkojen määrä kasvoi erityisesti rakennusalan eri ammattiryhmissä sekä kuljetuksen ja liikenteen aloilla.

Parantuneesta työllisyydestä ovat hyötyneet eniten nuoret. Myös pitkäaikaistyöttömät ovat päässeet entistä paremmin takaisin työmarkkinoille. Viime maaliskuuhun verrattuna työttömien määrä on laskenut kaikissa pääammattiryhmissä, erityisesti konepaja- ja rakennusmetallityössä, teollisuudessa ylipäätään sekä kuljetusalalla.

Lähde: Turun Sanomat 25.4.2007, siirry lehtiartikkeliin

Työttömyyden lasku jatkuu vahvana Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen työvoimatoimistoissa oli maaliskuun lopussa 15 400 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä väheni viime vuoden maaliskuusta 2 400 henkilöllä eli 13,6 prosentilla. Koko maassa työttömyys aleni vielä ripeämmin eli 14,1 prosentilla. Maaliskuun aikana työttömien määrä väheni Varsinais-Suomessa 1 200 henkilöllä. Maaliskuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa 6,6 % ja koko maassa 8,5 %. Varsinais-Suomessa työttömyysaste oli maan kolmanneksi pienin Uudenmaan ja Pohjanmaan jälkeen.

Uusia avoimia työpaikkoja 21 % enemmän kuin vuosi sitten

Maaliskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla maakunnan työvoimatoimistoissa 5 400 kappaletta eli 21 % enemmän kuin vuosi sitten. Uusien avointen paikkojen määrä kasvoi maaliskuussa erityisesti rakennusalan eri ammattiryhmissä, sekä kuljetuksen ja liikenteen alalla. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna maaliskuun aikana 11 200 kappaletta, joista uusia paikkoja oli 5 800.

Pitkäaikaistyöttömyys vähenee edelleen ripeästi
Parantuneesta työllisyystilanteesta ovat hyötyneet nuoret, sillä nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien määrä aleni yhä 22 prosentilla 1 300 henkilöön vuoden takaisesta. Myös pitkäaikaistyöttömien pääsy takaisin työmarkkinoille on helpottunut jossain määrin. Yli vuoden työttömänä olleita oli 3 500, eli määrä supistui 24 prosentilla. Naisten työttömyys aleni 13 prosentilla.

Työttömyys vähenee kaikissa ammattiryhmissä

Viime vuoden maaliskuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut kaikissa pääammattiryhmissä. Erityisesti konepaja- ja rakennusmetallityössä, mutta muissakin teollisuuden ammateissa sekä teknisellä alalla ja kuljetusalalla työttömyys väheni voimakkaasti.

Työhallinnon toimenpiteissä 3,0 % työvoimasta
Työhallinnon toimenpiteillä työllistyi tai oli koulutuksessa maaliskuun lopussa 7 100 henkilöä, eli 6 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työvoimakoulutuksessa oli maaliskuun lopussa 3 600 henkilöä parantamassa valmiuksiaan työmarkkinoille. Valtion, kuntien tai yksityisen sektorin tukityöllä oli puolestaan työllistetty 2 200 henkilöä. Työmarkkinatuella työharjoittelussa oli 750 ja vuorottelupaikkaan työllistettynä 450 henkilöä.

Työttömyysaste alle 10 % kaikissa kunnissa
Maaliskuun lopussa oli työttömyysaste edelleen kaikissa kunnissa alle 10 %. Kaudelle tyypilliseen tapaan työttömien määrä väheni maaliskuun aikana useimmissa kunnissa. Työttömyysaste on korkein Vakka-Suomen ja Turun seutukunnassa sekä Kiskossa. Paras työllisyystilanne on puolestaan Turunmaan seutukunnassa sekä Iniössä, Paimiossa ja Sauvossa. Työttömyysaste oli alle 5 % 21 alueen 53 kunnasta. Työttömyys vähenee nopeinta vauhtia Turunmaan seutukunnassa eli 22 prosentilla viime vuoden maaliskuuhun verrattuna.

Lähde: Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2007

HK Ruokatalo vähentää yhteensä 167 henkeä Turussa

HK Ruokatalo vähentää 155 työntekijää ja 12 toimihenkilöä Turussa. Suurin osa irtisanotaan. Yhtiö siirtää kuorettomien nakkien valmistuslinjansa Vantaalle ja lopettaa siten elintarvikkeiden tekemisen Turussa.

– Turun henkilöstöstä eläkeputkeen pääsee vajaat 30 henkilöä, ja alle kymmenen siirtyy töihin Vantaalle. Vantaalla olisi ollut useampiakin paikkoja, mutta sinne lähtijöitä ei ole enempää, toimitusjohtaja Esa Mäki kertoi.

Turun lihavalmistetehtaan ovet suljetaan lokakuun lopussa. HK Ruokatalon 65 henkilöä työllistävä pääkonttori on Turussa. Yt-neuvottelut eivät koskeneet sen henkilöstöä.

Lähde: Turun Sanomat 24.4.2007, siirry lehtiartikkeliin

Korkeasuhdanne jatkuu, mutta kasvu hidastuu

Varsinais-Suomen viime vuotinen hurja kasvuvauhti taittuu hieman tänä vuonna. Laskusuhdannetta ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaan tuotannon kasvu normalisoituu. Näin arvoidaan Varsinais-Suomen vastavalmistuneessa talouskatsauksessa. Varsinais-Suomen TE-keskuksen tutkimus-ja ennakointipalvelun tekemässä katsauksessa arvioidaan, että bruttokansantuote kasvaa alueella tänä vuonna noin 4 prosenttia. Viime vuonna kasvua tuli ennätykselliset 6,6 prosenttia.

Lähde: Turun Sanomat 21.4.2007, siirry lehtiartikkeliin

Turun seudun elinkeinoelämällä monia vahvuuksia

Turun seudulla on resursseja ja osaamista, joilla voidaan saada aikaan erittäin ripeää taloudellista ja väestöllistä kasvua. Hyviä päätöksiä on tehty ja niitä tarvitaan lisää, mutta tavoitteiden asettelussa pitää olla jatkossakin kunnianhimoinen. Vahvuuksiin on panostettava, jotta koko seutu kehittyy ja yritteliäisyys lisääntyy. Sen lisäksi on saatava mahdollisimman moni uskomaan tavoitteisiin ja tekemään yhdessä töitä niiden saavuttamiseksi.

KALLE EURO TIMO METSÄ-TOKILA

Kirjoittajista Kalle Euro on Turun elinkeinojohtaja ja Turun Seudun Kehittämiskeskuksen johtaja, Timo Metsä-Tokila on Turun Seudun Yrityspalvelukeskus Potkurin päällikkö.

Lähde: Turun Sanomat 19.4.2007, lue koko artikkeli

Seurakuntayhtymä luo välityöpaikkoja sillaksi työttömyyden ja työelämän välille

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä toimii edelläkävijänä vaikeasti työllistettävien pitkäaikaistyöttömien sijoittamiseksi takaisin työelämään. Seurakuntayhtymän eri yksiköiden ja paikallisseurakuntien tavoitteena on luoda matalan kynnyksen työpaikkoja pitkään työttömänä olleille. Työllistämishanke perustuu kirkkoneuvoston teettämään selvitykseen seurakuntayhtymän mahdollisuudesta luoda välityöpaikkoja ja tukea yhtymän diakoniatyön asiakkaiden työllistymistä.
Välityömarkkinoilla tarkoitetaan työmarkkinoiden ja työttömyyden välissä olevia siirtymäpaikkoja niille, joiden sosiaalinen selviytyminen on heikentynyt pitkäaikaisen työttömyyden vuoksi.

– Välityöpaikat ovat sellaisia paikkoja, joissa työ muuten jäisi yleensä tekemättä. Syynä on taloudellinen kannattamattomuus ja rajallinen työntekijämäärä, sanoo projektipäällikkö Eeva Siivonen Varsinais-Suomen TE-keskuksesta. Välityömarkkinaselvitys on osa seurakuntayhtymän ja työhallinnon yhteistyön kehittämistä.

Lähde: Turun Sanomat 19.4.2007, siirry lehtiartikkeliin

Schenker kaavailee jo uuden jakeluvarastonsa laajentamista

Turun sataman liepeillä hiljattain avatun jättimäisen jakeluvaraston kysyntä on ollut niin kovaa, että suunnitelmissa on jo laajennusosan rakentaminen. Schenker Cargon ja Turun Sataman yhteishankkeena rakentama 24 000 neliön halli saanee piakkoin 10 000 neliötä lisää tilaa.
– Pelkkä kuljetuspalvelu ei nykymaailmassa enää riitä, sitä tukemaan tarvitaan varastopalveluja, sanoo Schenker Cargo Oy:n toimitusjohtaja Jouni Sopula. Entisen Ovakon rautatehtaan alueelle kohonneessa jakeluvarastossa on tilaa on lähes neljän jalkapallokentän verran. Vapaata korkeutta varastossa on yhdeksän metriä.

Noin 20 prosenttia varastossa käyvistä tuotteista on valmistettu Turun alueella. Suuri osa tavaroista on kuitenkin vain läpikulkumatkalla Suomen läpi.
– Halusimme perustaa tämän keskuksen juuri Turkuun, koska Turusta on tulossa kasvavissa määrin portti Skandinaviaan. Täältä ovat muun muassa laivayhteydet huomattavasti paremmat kuin Helsingistä ja matka Ruotsiin lyhyempi, sanoo Oy Schenker East Ab:n toimitusjohtaja Göran Åberg.
Schenker arvostaa myös suoria raideyhteyksiä Venäjälle. Uuden hallin laidalla olevan rautatien ainutlaatuisen kaksoisraidesysteemin avulla eri raideleveyksien junat voivat liikennöidä ilman telinvaihtoa suoraan satamasta varastolle.

– Schenkerin merkitys on meille todella suuri. Kun alueelle saadaan lisää jakelutoimintaa, myös laivayhtiöt ja muut kuljetusyhtiöt kiinnostuvat meistä entistäkin enemmän, toteaa toimitusjohtaja Christian Ramberg Turun Satamasta.
Uusi jakeluvarasto kasvattaa Turun Satamaa kerralla huomattavasti, tähän saakka uutta varastotilaa on tullut alueelle noin 10 000 neliötä vuodessa.

Lähde: Turun Sanomat 18.4.2007, siirry lehtiartikkeliin

Uusi laki ja eläköityminen tuovat töitä tilintarkastajille

Heinäkuun alussa voimaan tulevan uuden tilintarkastuslain ja lähivuosien eläköitymisaallon uumoillaan lisäävän Turun seudulla kysyntää HTM-tilintarkastajista seuraavien 5-10 vuoden aikana. Uusi laki muuttaa tilintarkastusta aiempaa ammattimaisemmaksi, sillä maallikkotilintarkastus poistuu vuoteen 2011 mennessä. Turun kauppakamarin alueella toimii tällä hetkellä 52 pk-yritysten kirjanpitoon erikoistunutta HTM-tilintarkastajaa, joista on jäämässä eläkkeelle seuraavan vuosikymmenen kuluessa puolet. Kun tilintarkastuksen sääntely samaan aikaan jatkuvasti kiristyy, uskotaan koulutustarpeiden jatkossa lisääntyvän reippaasti.

– Monet HTM-tilintarkastajat ovat toimineet osa-aikaisesti, mutta sääntelyn tiukentuessa tämä ei enää tule kyseeseen. Alasta kiinnostuneille nyt olisi hyvä aika ryhtyä opiskelemaan, toteaa asianajaja Tapio Laakso, joka toimii Turun kauppakamarin tilintarkastusvaliokunnan varapuheenjohtajana.

Lähde: Turun Sanomat 17.4.2007, siirry lehtiartikkeliin

Saarioisten Säilyke irtisanoo 54 työntekijää Huittisilla

Elintarvikevalmistaja Saarioisten Säilyke vähentää 54 työntekijää. Irtisanomisten syynä on helmikuussa tehty kauppa, jossa Saarioinen myi vihannessäilykkeidensä valmistusoikeudet Felix Abba Oy:lle.

Irtisanottavista 46 on tuotannon työntekijöitä. Osa irtisanomisista voidaan Saarioisten mukaan hoitaa eläkejärjestelyillä ja osalle yritetään vielä löytää työtä konsernin muilta tehtailta.

Lähde: Turun Sanomat 17.4.2007, siirry lehtiartikkeliin

« Vanhemmat artikkelit