Arsnetia kehitetään liiketoiminnan suuntaan murto-osalla tähänastisesta budjetista

Vuodenvaihteessa päättyneen EU:n projektirahoituksen jälkeen kokonaan Turun kaupungin kontolle tuleva kulttuurialan verkkopalvelu Arsnet jatkaa toimintansa ainakin kuluvan vuoden. Menossa on siirtymäkausi, jonka aikana toiminta siirretään Turun taideakatemian alaisuudesta Turun seudun kehittämiskeskuksen vastuulle. Arsnetin jatkon turvaaminen jäi varsin viime tinkaan, sillä kuluvan vuoden rahoitus ratkesi vasta kaupungin talousarvion hyväksymisen jälkeen.

Arsnet on kulttuurialan tukipalvelu, jonka tavoitteena on Turun seudun kulttuuriosaajien työllisyyden parantaminen ja toisaalta kulttuuriosaamisen löytymisen helpottaminen. Arsnetin alkuperäinen toiminta-ajatus oli toimia Turun taideakatemiasta valmistuneiden työllistymis- ja markkinointiapuna tarjoamalla näille muun muassa neuvontaa, maksuttomat nettisivut sekä erilaisia muita palveluja. Arsnet on vuonna 2003 käynnistyneen Arsmedia-projektin myötä muuttunut työllistämisprojektista selkeästi elinkeinotoiminnan suuntaan eli käytännössä kulttuurialan markkinointityökaluksi.

Arsnet Galleryssa on tällä hetkellä noin 600 yksittäisen taiteentekijän tai yhtyeen esittelysivut. Samoin sivuilla esitellään noin 60 taidetilaa. Kaikkien sivujen yhteinen henkilömäärä on noin 2 000. Arsnet on opetusministeriön virallisen mittauksen mukaan noussut viimeisen puolentoista vuoden aikana Suomen suurimmaksi kulttuurialan verkkopalveluksi.

Lähde: Turun Sanomat 21.1.2007, siirry lehtiartikkeliin