Irtisanominen uhkaa Turussa joka viidettä opettajaa

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen (kok) esittämä ensi vuoden nollabudjetti maalailee synkkiä uhkakuvia Turun opetustoimelle. Kaupunginhallitus on jo hyväksynyt Pukkisen linjauksen, jonka mukaan ensi vuoden budjetit valmistellaan 0,6 prosentin kasvuun perustuen. Opetuslautakunnan puheenjohtajan Henry Toivarin (sd) mukaan tämä tietäisi koulupuolella esimerkiksi 300 opettajan irtisanomista. Nykyisen 1 500 opettajan joukossa harvennus olisi tuntuva.
– Mistään muusta ei voida enää säästää kuin henkilöstökuluista. Kaikki muut mahdolliset säästöt on jo tehty, Toivari varoittelee.
Samoilla linjoilla on myös opetustoimenjohtaja Timo Jalonen.
– Esimerkiksi oppimateriaalista ja kouluruoasta on jo vuosikaudet tingitty, joten aika vaikea on keksiä enää uusia säästökohteita.
– Ja samaan aikaan kuitenkin kasvavat monet muut kustannukset kuten vuokrat, kiinteistöjen hoitokulut ja koulukyydit, hän luettelee.
Jalonen muistuttaa lisäksi palkkakustannusten kasvusta. Nollalinja johtaa Toivarin mukaan paitsi irtisanomisiin ja lomautuksiin, myös väistämättä opetusryhmien koon kasvuun.

Lähde: Turun Sanomat 31.8.2006, siirry lehtiartikkeliin