Ujojen aika?

Palvelukseen halutaan yhä sosiaalisempia ja ulospäinsuuntautuneempia työntekijöitä. Hyviä asiantuntijoita voi mennä hukkaan, kun ujoutta pidetään työelämässä epätoivottuna ilmiönä. Onko ujous kuitenkaan haitaksi työnteossa – ja miksi se sosiaalisuus on niin haluttu ominaisuus?

Työelämässä ei enää riitä, että osaa asiansa. Ihanteellinen työntekijä on rohkea, avoin ja reipas. Trendiominaisuus on sosiaalisuus. Ujolla ihmisellä voi olla vaikea löytää omaa paikkaansa, kun ympäristö arvostaa omalle luonnolle vieraasta käyttäytymistä: pitäisi haluta näkyä ja kuulua, tai muuten et ole hyvä työkaveri, hyvä työntekijä – hyvä tyyppi. Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on pohtinut ujojen asemaa työelämässä.
– Kyse ei ole ujojen humaanista puolustelusta, siis siitä, että sellaisetkin reppanat ansaitsevat paikan tässä maailmassa. Kyse on siitä, että mielikuvien, toisarvoisten asioiden ja paikkansa pitämättömien odotusten takia syrjäytetään työpaikkahaastatteluissa tiettyjen työtehtävien kannalta parhaita työntekijöitä. Tähän ei asiantuntijuutta korostavassa yhteiskunnassa olisi varaa, Keltikangas-Järvinen toteaa.

Ujous, varautuneisuus ja syrjään vetäytyminen sosiaalisissa tilanteissa eivät ole hänen mukaansa sosiaalisen kehityksen häiriöitä eivätkä huonon itsetunnon merkkejä, vaan synnynnäisiä temperamenttipiirteitä. Temperamentilla tarkoitetaan niitä ihmiselle tyypillisiä käyttäytymispiirteitä, jotka erottavat hänet muista ihmisistä. Keltikangas-Järvisen mukaan sosiaalisuus kuuluu niihin temperamenttipiirteisiin, joihin kohdistuu huomattava yhteiskunnallinen arvostus. Länsimaisessa arvomaailmassa ihmisen pitää olla sosiaalinen ilman sen suurempaa miettimistä, miksi näin tulee olla. Sama sosiaalisuuden odotus pätee työelämässä.

– Tässä tapauksessa on ainakin osittain kyse termiin liitetyistä vääristä mielikuvista ja liian suurista odotuksista. Ajatellaan, että sosiaalinen ihminen on empaattinen, tulee kaikkien kanssa toimeen ja selviää kaikenlaisista sosiaalisista tilanteista.
Sosiaalisuus tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että ihminen on kiinnostunut muista ihmisistä, nauttii ihmisten seurasta ja on mieluummin seurassa kuin yksin.
– Ei muuta. Sosiaalisuutta parempi sana olisikin seurallisuus. Sosiaalinen ihminen voi olla myös empaattinen ja omata hyvät sosiaaliset taidot tai näin voi olla olematta.

Keltikangas-Järvinen tietää, että nykyajan verkottumisen vaatimus suosii sosiaalisia ihmisiä. Vastoin yleisiä odotuksia, Keltikangas-Järvisen mielestä tiimityöhön ei sinänsä tarvita kovin suurta sosiaalisuutta – eli tarvetta seurustella muiden kanssa. Sen sijaan tarvetta on hyvälle käytökselle sekä toisten arvostamiselle.

Myös psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila arvelee, että ujous käsitetään usein väärin. Mattila näkee ujoissa ihmisissä monia positiivisia ominaisuuksia, joista on vain hyötyä työelämässä. Ensinnäkin ujot ovat usein huolellisia ja pitkäjänteisiä, pyrkivät hyvään tulokseen laadullisesti.
Tarkkuuden lisäksi Mattila pitää ujoja ihmisiä vastuullisina. He huomioivat toisia ihmisiä oikeasti, eivätkä vain esitä. Siksi ujot voivat sopia hyvin esimerkiksi henkilöstöhallinnon johtajiksi.
Kolmanneksi hyväksi ominaisuudeksi Mattila listaa herkkyyden. Neljänneksi tulee kyky prosessoida asioita mielessä. Vastakohtana tälle Mattilan mielestä arvostetaan nykyään liikaa nopeaa päätöksentekoa.

Positiivisissa ominaisuuksissa on kuitenkin myös huonoja puolia. Hyvät ominaisuudet voivat aiheuttaa ujoille ihmisille myös ahdistusta. Kyky tehdä tarkkaa työtä ja kantaa vastuuta voi kääntyä rasittavaksi. Herkkä ihminen voi helpommin tuntea loukkaantuvansa ja pettyvänsä kuin vähemmän herkkä ihminen. Mattila arvostelee työhönottotilanteita, joissa painotetaan sosiaalisuutta, avoimuutta ja rohkeutta. Silloin ei mitata sitä, minkälainen työntekijä on kyseessä, vaan pinnallisia asioita. Paikan voi saada ihminen, joka vain osaa markkinoida omaa persoonaansa parhaiten.

Mutta pitäisikö ujon ihmisen pyrkiä olemaan työmarkkinoilla jotenkin vähemmän ujo? Lukea oppaita ja opetella olemaan erilainen kuin mihin suuntaan oma temperamentti vie? Keltikangas-Järvisen mielestä asia riippuu siitä, onko asiasta ujolle ihmiselle oikeasti haittaa vai ei.
– Jos ihminen ujouden takia jättää käyttämättä tilaisuuksia, joihin hän oikeasti haluaisi, hänen pitäisi opetella hallitsemaan ujouttaan. Ujouden tunne ja siitä seuraava käytös ovat eri asioita. Ujouden tunteesta ei tarvitse päästä eroon – ei se ole tunnetta kummempi asia – mutta ihminen voi opetella malleja, miten hän toimii, kun ujous valtaa, niin ettei mikään hänen oikeasti toivomansa mene sivu suun. Ujouden tunne seuraa ihmistä läpi elämän, mutta hän voi oppia hallitsemaan sitä niin, että vähitellen hän ei enää oikeastaan edes huomaa olevansa ujo.

Lähde: Turun Sanomat 30.7.2006, siirry lehtiartikkeliin